Koulukuva vuodelta 2000

Olen kokenut opettaja, monialainen opetuksen asiantuntija ja yrittäjä. Valtuustokaudella (2013-2017) olen toiminut paitsi valtuutettuna, myös sivistyslautakunnan puheenjohtajistossa, teknisessä lautakunnassa sekä tarkastuslautakunnassa. Minusta politiikassa mukana oleminen on ollut tärkeä kansalaisvelvollisuus. Opettajan töitä olen tehnyt Helsingissä yli 40 vuotta ja 31.7.2018 jätin ne työt. Pidän työstäni ja pitkän kokemukseni kautta koen, että minusta on ollut hyötyä myös luottamustehtävissä.

Loviisaan tulin vanhempieni kanssa vuonna v. 1960 ja paluumuuttajana v. 2001. Viihdyn hyvin Loviisassa ja tämä onkin minun loppuelämäni kotikaupunki.

Opettajatarinani

Kun tuli se aika elämässä, että uravalinnasta oli iloisten nuoruusvuosien lomassa päätettävä, tiesin, että isäni yritykseen en menen töihin. Halusin kotikeskeisemmän ammatin. Totesin, että lasten kanssa saan olla, jos niitä saan ja ruokaa pitää laittaa joka päivä. Jäljelle jäi siis käsityöt.

Pyrin vanhempieni tietämättä Helsingin käsityönopettajaopistoon. Pääsin sisään ja valmistuin 23-vuotiaana naimisissa olevana äitinä. Sain heti työpaikan käsityön tuntiopettajana Vesalan kansakoulusta, mutta tunteja ei pari päivää koulun alettua enää ollutkaan, koska laskuvirheen takia niitä puuttui viranhaltioilta. Onneksi samasta koulusta löytyi luokanopettajan sijaisuus koko vuodelle. Kaikki meni siis uusiksi yhdessä yössä. Miten opettaa liikunnasta uskontoon kaikkia aineita isolle ryhmälle? Viisi vuotta meni kuitenkin vuodesta toiseen kuin siivillä.

Luokanopettajan työ ei ollut unelmani, mutta kiitos hyvän työyhteisön myös arjen kokemus karttui. Naulakallion koulukoti oli sittemmin varsinainen akatemia. Aamulla kun tuli töihin, saattoi parakin lukoissa olla purkkaa tai oppilaat kadoksissa. Koskaan ei tiennyt seuraavaa tilannetta. Opettaja oli siis jatkuvasti estradilla vailla tietoa seuraavasta vuorosanasta.

Kolmannen lapseni synnyttyä työpäivän pituudella oli tärkeä merkitys. Minulle oli tärkeää, että lapset saisivat olla mahdollisimman paljon kotona. Päästiinkin tyttären kanssa lähikouluun, toinen oppilaaksi ekaluokalle ja toinen opettajaksi rinnakkaisluokalle. Lyhyet työmatkat helpottivat arkea neljän vuoden ajan.

Sitten tuli aika ottaa ratkaiseva askel. Kolmetoista vuotta oli kulunut luokanopettajan tehtävissä vuosi toisensa jälkeen. Ilmoitin kouluvirastoon, että jään vuorotteluvapaalle ja sen jälkeen otan vastaan vain käsityönopettajan töitä. Sijaisuus löytyikin Maatullin ala-asteelta. Varsinainen lotto-voitto. Kaikki käsityötunnit samassa koulussa ja minulla koko koulun käsityötunnit. Sain 110:nen hakijan joukosta vielä virankin kyseisestä koulusta ja hyvän rehtorin luotsaamana rakensin tuona aikana elämääni suuntaan jos toiseen. Opiskelin maisteriksi ja erityisopettajaksi. Tein myös väitöskirjaa. Yksityiselämässä paljon muuttui. Erosin lasten isästä ja menin naimisiin nuoruuden rakkauden kanssa.

Käsillä tekeminen on minusta keskeinen osa lapsen ja aikuisenkin kehitystä. Käsityöt sisältävät perinteitä ja traditioita ja niillä on ihmistä suojaava merkitys. Kun näkee mitä saa aikaiseksi, voi myös levätä rauhassa. Ja taas aloittaa jotain muuta.

Siirryin erityisopettajan tehtäviin ensin Siilitien kouluun ja sitten ammattikouluun Haagaan. Nyt työni muutti aikuisten maailmaan. Minua helpotti se, etten enää ollut luokan kanssa, vaan sain tehdä yksilöohjausta. Työskentely muuttui omalla tavallaan intensiivisemmäksi. Eritysiopetus oli tulossa ammattikouluunkin ja sain olla rakentamassa uutta. Luotettavien työkavereiden merkitys oli tärkeää ja oppilashuollosta muodostui ei vain tiimi vaan myös joukkue.

Opettajan työ on ollut minun elämäni selkäranka. Koskaan en ole haaveillut muusta työstä. Olen kokenut olevani hyödyksi enemmän tai vähemmän. Oma oppiminen ja kehittyminen on ollut mukana kaiken aikaa. Erilaiset oppijat ja uudet näkymät kannattelevat ja ajattelenkin, että loppuikäni voin jossain määrin olla osallisena opetuksen ja kasvamisen ihmeellisessä maailmassa.