Muutama vuosi sitten päivittelimme työkaverini kanssa uutta tempausta koulumaailmassa, jonka teema oli ”huoli puheeksi”. Meistä oli turha vain ottaa puheeksi – missä teot?

Ranskassa tapahtunut itsemurhalento, jossa kuoli 150 matkustajaa, herätti minussa ajatuksen huolesta, jota ei oltu otettu puheeksi. Jäin pohtimaan lentäjän perhettä ja tyttöystävää ja työkavereita. Eikö kukaan oikeasti ollut huolestunut mistään? Jos ihminen suunnittelee itsemurhaa ja sanoo etukäteen tekevänsä jotain, joka muistetaan ja on lentäjä, eikö kukaan huomaa mitään eikä huolestu?
Uusi opiskelijahuoltolaki

Viime syksynä otettiin käyttöön uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Syksyllähän olo olikin sitten kuin väärällä saunavuorolla. Kukaan ei ainakaan ammattikoulussa ollut selvillä, miten tulisi nyt toimia. Aikaisemmat käytänteet laitettiin pikkuhiljaa syrjään. Kun uutta rakennelmaa synnytettiin, todettiin, että lakihan mahdollistaa sen, ettei kenenkään tarvitse itse asiassa huolestua enää opiskelijasta. Ilman hänen lupaansa ei kenellekään oppilaitoksessa työskentelevälle tule hänen asioitaan kertoa. Huolta ei siis tarvitse ottaa huoltoryhmässä puheeksi. Kuraattori tai terveydenhoitaja voivat tosin ilmasta huolensa, jos sattuvat siitä tietämään, siis opiskelijalle itselleen. Opiskelijan asioita selvitellään jos ja kun hän on paikalla ja haluaa niitä hoidettavan.

Koulupoissaolot

Poissaolot ovat lisääntyneet tänä lukuvuonna räjähdysmäisesti, ainakin minun työympäristössäni. Uutta opetussuunnitelmaa tehdään ja se otetaan käyttöön ensi syksynä. Meillä ammattikoulussa siirrytään viisi-jaksojärjestelmästä neli- jaksojärjestelmään. Opiskelijalla tulee olemaan valtion toimesta kolme vuotta rahoitusperusteista opiskeluaikaa. Aika paljon muutoksia tilanteessa, jossa yhteiskunnan taloudelliset ja rakenteelliset haasteet ovat mittavat.

Kun koulu-uudistuksista puhutaan, puhutaan harvoin lapsesta tai opiskelijasta. Laatu-käsite tuntuu olevan haamu, jota ei tarvitse huomata. Tiedämme kaikki, että jos opiskelumotivaatiota riittää, niin kyllä koulunkäynti onnistuu. Mutta jos sitä ei ole, niin silloin tarvitaan tukea. Entäpä jos me aikuiset vain menemme lakien ja normien taakse? Jos emme otakaan huolta puheeksi? Aikuisetkin kuormittuvat työyhteisössä, jossa ei voi keskustella asioista, jotka haastavat ja painavat mieltä.

Entä vanhemmat? Itse olen oppinut työssäni, että aina kun olen kertonut avoimesti vanhemmille, opiskelijalle ja työkavereille oman käsitykseni tilanteesta, olen saanut hyvää palautetta. Ennakoimalla saadaan tilanteita ratkaistua pienemmällä säädöllä. Kun katastrofi on tapahtunut, on sen korjaaminen aina vaativaa.

Uutta oppilas- ja opiskelijahuoltolakia ja sen sisätöä pitäisi mielestäni nyt avata ja selventää. Lain taakse ei voida mennä ja sulkea vain silmiä. Vastuu lapsista on aikuisilla. Lain juuret johtavat henkilösuojaan, jonka tarkoitus on varjella lasten yksityisyyttä. Näin pitääkin olla. Oppilaitosten henkilökunnan vaitiolovelvollisuus on ehdoton jo muutenkin. Mitään järjestelmää ei voida luoda aukottomaksi. Mutta jos laki sallii välinpitämättöman asenteen ja menettelyn, ollaan pulassa.

Välittäminen

Jos minulla on haasteita, lähimmät kuulevat sen äänestäni. Tuntuu hyvältä, kun ystävä kysyy, että onko kaikki hyvin tai kuinka jaksat. Minusta koulussakin pitäsi kysella lapsilta ja opiskelijoilta, että mitä kuluu. Eihän sitä yleensä saa mitään vastaukseksi,  muttei haittaa. Kysyä kannattaa kuitenkin. Väsähtäneeltä aikuiseltakin voi kysyä vaikka lomasta. Me suomalaisethan emme sitä tarvitse, teemme kovasti töitä. Tietysti teot ovat tärkeitä, mutta huoli pitää voida ottaa puheeksi. Kaikissa yhteisöissä.