Loviisaan rakennetaan kaksi uutta koulua sekä peruskorjataan kaksi vanhaa. Hyvä niin. Loviisa on sivistysystävällinen pikkukaupunki. Hyvä sekin. Opettajan silmillä katselen täällä luottavaisesti eteenpäin.

Kuvassa Kirkkomännikön koulu Tyrnävällä

Kun kouluja rakennetaan ja peruskorjataan, tehdään kauaskantoisia päätöksiä ja ratkaisuja. Koska investoinnit ovat toistaiseksi pysyviä ja taloudellisesti mittavia, on päätösten tueksi oltava monenlaista tietoa. Poliitikkojen ja virkamiestenkin on vaikea hahmottaa, mikä vaikuttaa mihinkin.

Mutta mitä me loviisalaiset koulurakennuksiltamme odotamme? Edullista hintaa? Kestävyyttä? Brändiarvoa? Hyvää opetusta? Varmasti ainakin näitä kaikkia asioita.
Rakennettavien koulujen hankesuunnitelmien kehittymisessä minua on lämmittänyt se, että paikalliset opettajat ovat alusta asti olleet mukana suunnittelemassa yhteisiä rakennuksia ja niiden toimintaa. He tietävät paikalliset olosuhteet ja toiminnan reunaehdot. Ja heillä on ne pienet unelmat…

Mutta onko meillä iso kuva kaupungin tulevaisuudesta? Ymmärrämmekö, että Loviisa on kylien kaupunki ja tulevaisuuden koulukaupunki? Resussoidaanko ja investoidaanko nyt oikein? Turha kuvitella, että ilmaiseksi laatua nostetaan. Inhimillinen laatu on saatu kohoamaan henkilökunnan hyväntahtoisuudella. Koulurakennuksella on merkittävä rooli opetuksen tehokkuudessa ja kehittämisessä. Kestävä ja huolella tehty rakennus maksaa itsensä takaisin ajan saatossa. Siitähän meillä kaikilla on arkitietoa.

Oman opettajaurani aikana olen ensimmäisen kerran joutunut tilanteeseen, jossa en ole varma, mitä koulutuksen saralla nyt seuraa. Ajat ovat muuttuneet monella tavalla kovalla ryminällä. Maahanmuuttajat, digitalisaatio, opsin uusi tuleminen entistä viitteellisempänä, talouden haasteet, eriarvoistuminen ja monet muut muutokset yhtäaikaa ovat vaikeuttaneet näkymää ja ennustettavuutta. Kouluissa ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta kuin elää päivä kerrallaan ja jaksaa. Liian monta muutosta ja epävarmuustekijää hiertää koko ajan.

Mutta koulurakennukset. Kun ne nyt rakennetaan, niin siinä ne ovat. Valitettavasti varustelukin tehdään yleensä kertahankintana. Toivottavasti täällä ei, jotta saadaan aikaa pohtia ja hankkia sitä mitä todella halutaan ja tarvitaan.

Harjottelukappale meillä on – suomenkielinen koulukeskus. Tiedetään, missä meni pieleen ja missä ei. Tieto onkin valjastettu suunnittelevien opettajien ja virkamiesten käyttöön. Kun perhe rakentaa omakotitalon, syntyy siitä ensimmäisestä viivasta lähtien heidän näköisensä, juuri tämän perheen tarpeisiin sopiva. Tontti määrittää reunaehdot ja rahoitus sanelee rakentamisen yksityiskohdat. Näin on koulurakentamisenkin suhteen.

Tärkeää mielestäni on, että suunnittelu pysyy loppuun asti omissa käsissä. Ammattilaiset auttavat teknisesti, mutta henkilökunnan suhde työympäristöön muotoutuu erilaiseksi, kun se vastaa paikallisen toiminnan tarpeita.

”Tärkeää mielestäni on, että suunnittelu pysyy loppuun asti omissa käsissä”

Nykyinen oppilaitos, jossa työskentelen, on tehty kymmenen vuoden vuokrasopimuksella entiseen autokauppaan. Tarvitseeko kertoa enempää? Puitteet ovat ensinäkemältä ok, mutta siinä se onkin. Muunneltavuuden aspektia ei ole, eriyttäminen ja suurryhmäopetus eivät toimi jne. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kaikkeenhan opettaja kyllä tottuu… Siihenkin, että lämpimällä kelillä on sisällä kuuma ja pakkasella kylmä.

Viisaat päätökset ovat nyt tarpeen. Tehdään yksi Loviisan historian arvokkaimmista ratkaisuista: pihistelläänkö väärässä paikassa vai ymmärretäänkö, mistä tässä kokonaisuudessa on kyse. Toivon, että virkamiehet ja valmistelijat tuovat päättäviin kokouksiin sellaisen esityksen, jossa ei tarvitse puuttua epäolellisiin yksityiskohtiin. Päättäjiltä toivon ymmärrystä ja käsityskykyä kokonaisuudesta ja luottamusta opettajiin. Sekin on hyvä tietää, vanha sanonta, että se, joka ei rakenna pilvilinnoja, ei rakenna mitään linnoja.

Tämä kirjoitus on julkaistu 31.1.2017 Loviisan Sanomien Vieraskynä -osiossa.